Ensimmäinen aamu
Patterissa herätys! Komppaniassa herätys! Ensimmäisen herätyksen armeijassa muistat varmasti aina. Oman kokemukseni mukaan ei se nyt niin paha ollut. Ohjatut aamutoimet ja herätys aikaisemmin kuin normaalisti niin ei ollut ihan järjetön kiire. Sotilaan perustaitoja aletaan opettamaan kunnolla ensimmäisestä päivästä lähtien. Kun asia on opetettu, sitä voidaan vaatia. Joku alikessu voi vähän karjua jo heti aamulla. Onhan intti siviilielämään verrattuna aivan erilaista ja uutta mutta siihen tottuu nopeasti.
Sotilasarvot
Suomessa puolustusvoimien sotilashenkilöstö jaetaan päällystöön ja miehistöön. Ensin mainittuun ryhmään kuuluvat kaikki esimiesasemassa olevat aliupseereista ja upseerioppilaista upseereihin. Miehistöä taas ovat kaikki miehistön sotilas- tai palvelusarvoissa olevat. Palvelusarvot ja puhuttelu on hyvä osata jos aikoo päästä sotilaskotiin, päivystäjät tykkäävät kysellä näitä.
Maavoimien arvomerkit
Peruskoulutuskausi
P-kausi on intin ensimmäiset 8 viikkoa. Tänä aikana taistelijalle opetetaan sotilaan perustaidot. Taistelijan nimitys on alokas. P-kauden jälkeen taistelija nimitetään johonkin sotamiehen arvoon, esim tykkimies. Tänä aikana myös päätetään tuleva jatkokoulutuspaikka kannattaa tehdä mahdollisimman aikasin selväksi jos haluat johtajakoulutukseen. Miehistöön haluavien ei kannata mainita johtajakoulutusta vaihtoehtona tänä aikana.
AUK
Aliupseerikoulu tai -kurssi on puolustusvoimissa osan varusmiehistä käymä koulu, jonka tarkoitus on kouluttaa reservin aliupseereja. Itse olen käynyt juuri aukin ja täytyy sanoa että oli ehdottamasti intin parasta aikaa.
Aliupseerikouluun mennään tavallisesti sotamiehen arvoisena peruskoulutuskauden jälkeen, mutta myös miehistötehtävissä varusmiespalveluksen jo loppuun käyneiden tai sitä suorittavien on erikoistapauksessa mahdollisuus päästä jälki-aukkiin jolloin palvelusaika on mahdollisesti yli 362 vuorokautta. Jälki-AUK:n käyneet kotiutuvat AUK:n jälkeen, he siis eivät jää enää palvelemaan johtajakautta.
AUK:ssa varusmiesten palvelusarvona on aliupseerioppilas ja sotilasarvossa AUK:n kuluessa saa yleensä ylennyksen korpraaliksi. Jälki-AUK:ssa saattaa oppilas olla jo ennen kouluun tuloaan korpraali, mitä arvoa ei missään vaiheessa kuitenkaan oteta pois. AUK:n suoritettuaan oppilaat saavat ylennyksen alikersantiksi.
Aliupseerikoulun käyneiden kokonaispalvelusajaksi tulee 362 päivää, ja tavallisin tehtävä AUK:n jälkeen on ryhmänjohtajana toimiminen. Parhaat alikersantit voidaan palvelusaikanaan ylentää kersanteiksi. Kersantit voivat toimia myös joukkueen varajohtajina. Ylennyin kersantiksi palveluksen loppuaikana ja myös alikersanttina pääsin muuteman kerran joukkueenjohtajan tasoisiin hommiin.
RUK
Reserviupseerikoulu eli RUK on Haminassa toimiva Puolustusvoimien joukko-osasto jossa koulutetaan puolustusvoimien reservin upseerit. Upseereiden pääasiallinen tehtävä on toimia joukkueenjohtajina. Reserviupseerikouluun otetaan kustakin saapumiserästä 700-750 upseerioppilasta, jotka saavat koulutuksen oman koulutushaaransa joukkueen, jaoksen tai tulevia tehtäviään vastaavan joukon johtajiksi. Muuallakin kuin haminassa on mahdollista kouluttautua upseeriksi joihinkin tehtäviin, esimerkiksi panssarikoululla parolannummella. Rukkiin lähtiessä aliupseerioppilaat ylennetään upseerioppilaiksi, joka vastaa alikersantin arvoa,
Useimmat upseerioppilaat valitaan aliupseerikurssin ensimmäisen seitsemän viikon aikana osoittamansa soveltuvuuden ja kyvykkyyden sekä halukkuutensa perusteella. Loput ovat vapaaehtoisia, menestyneitä aliupseereja, jotka ovat pyrkineet niin sanottuun jälki-RUK:iin.
Reserviupseerikurssi kestää 14 viikkoa, minkä jälkeen vastaylennetyt upseerikokelaat lähetetään takaisin omiin joukko-osastoihinsa. Joukko-osastossa upseerikokelas kouluttaa tyypillisesti oman sodan ajan joukkueensa yksikön kantahenkilökunnan alaisuudessa. Koko sodan ajan joukko kotiutuu yleensä samaan aikaan, jolloin lähes kaikki upseerikokelaat ylennetään vänrikeiksi.
Lomat ja vapaa-aika
Iltavapaa eli ns. IV on palveluksen salliessa yleensä kello 17.30 – 21.30. Edellä olevasta ajasta voidaan poiketa koulutuksellisista, valmiudellisista tai muista syistä.Oikeus liikkua vapaa-aikana kasarmialueen ulkopuolella koskee myös alokkaita – kuitenkin vasta heidän opittuaan sotilaallisen käytöksen. Yleensä tämä tarkoittaa että ensimmäisen kahden viikon jälkeen pääsee IV:ille
Viikonloppuvapaa eli VLV alkaa perjantaina palveluksen jälkeen ja päättyy sunnuntaina palveluspaikasta riippuen kello 21.00 – 23.00. Yleensä noin kerran kuukaudessa viikonloppuvapaaseen liitetään henkilökohtaisena lomana seuraava maanantai.
Lomilta kannattaa palata ajoissa tai pääsee esitutkintaan ja voi saada poistumiskieltoa.
Päivärahat, tuet ja muut korvaukset
Varusmiehen päiväraha määräytyy palvelusajan mukaan. Sitä maksetaan pääsääntöisesti perjantaisin, kaksi kertaa kuukaudessa. Päivärahaa saa jokaiselta palveluspäivältä johon luetaan myös lomat. Kuitenkaan HSL ja luvattomasta poissaolosta sitä ei makseta. Tulot ovat pienet joten suosittelen harkitsemaan erilaisten lainojen ottamista tarkkaan.
1-165 vuorokautta: 5.10€ /pvä (yhteensä: 841.5€)
166-255 vuorokautta: 8.50€ /pvä (yhteensä: 1606.5€)
256-347 vuorokautta: 11.90€ /pvä (yhteensä 2701.3€)
Komennuksilta voi lisäksi saada erilaisia ruoka- ja majoitusrahoja. Kotihoidon aikana maksetaan lisäksi ruokarahaa 12e/päivä.
Naisten varusraha
Naisille maksetaan lisäksi 0,50 euroa/ päivä samoin perustein kuin päivärahaa. Tämä on tarkoitettu henkilökohtaisen varustuksen hankkimiseen, jota ei jaeta puolustusvoimien puolesta.
Varusmiespalveluksessa oleva sekä hänen omaisensa voi saada sotilasavustusta kelasta.Sotilasavustuksen saamiseen vaikuttavat asevelvollisen ja sotilasavustukseen oikeutetun omaisen palvelusaikana käytettävissä olevat nettotulot. Kelan nettisivuilla on helpoin hakea sotilasavustusta.
Sotilasavustukseen kuuluu:
perusavustus
asumisavustus
elatustuki
erityisavustus ja
opintolainojen korot.